tiistai 7. marraskuuta 2017

Syysleiri 2017

Kuva: Emma Alve
Rally-toko valmennusrenkaan syysleiri järjestettiin 4.-5.11 Vihdissä koirakoulu Sudenpennun tiloissa. Lauantaina meitä oli kouluttamassa tokon maajoukkueen jäsen Maarit Hellman. Kiitos hänelle, että saapui meitä kouluttamaan samoin kuin paikalle saapuneille kuunteluoppilaille. Lauantaipäivä oli varsin antoisa ja antoi paljon ajateltavaa itse kullekin.

Sunnuntaina leiri jatkui renkaalaisten omalla koulutuksella, jossa muunmuassa tutustuttiin putki-merkki erotteluun, erilaisiin häiriöihin ja vierailtiin hieman rajan toisella puolen tutustumalla aivan uudenlaisiin kylttitehtäviin. Tunnelmiin leiriltä voi tutustua katselemalla Emma Alven ja Eva-Lotta Halosen ottamia kuvia.

Seuraava leiri järjestetään Jyväskylässä 21.-22.4. Vieraileva kouluttaja on vielä avoin.

Seuraavat valmennusrenkaan järjestämät, kaikentasoisille rally-tokoilijoille suunnattu koulutukset ovat varmistuneet: 4.3 Oulussa ja toukokuussa Satakunnassa. Näiden lisäksi tullaan järjestämään koulutuksia muuallakin Suomessa. Lisätiedot sekä ilmoittautumisohjeet tulevat lähempänä koulutusajankohtia, joten pysy kuulolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti